Lyyran soittaja
Pronssiveistos
Eemil Halonen 1937
Hietaniemen hautausmaa
Lyyran soittaja on kuvanveistäjä Eemil Haloselta tilattu veistos Sulevi Mannisen haudalle. Patsas valmistui 1937 ja valettiin pronssiin taiteilijan veljen Arttu Halosen valimolla Lapinlahdella. Mannisten perhehaudassa lepäävät Otto Manninen ja Anni Swan, heidän kolme poikaansa Antero, Sulevi ja Mauno sekä Anteron puoliso Katri (o.s. Haavio).
Veistoksessa nuori, alaston mieshahmo on puoliksi polvillaan, oikea käsi pitelee lyyraa hieman ylös kohotettuna ja vasen käsi tavoittelee soittimen kieliä. Symbolina lyyra viittaa runouteen ja on vertauskuva Sulevi Mannisen – ja koko perheen – kirjalliselle lahjakkuudelle. Antiikin runouden ja musiikin sekä ennustamisen ja parannustaidon jumala Apollon esitetään usein lyyra kädessään. Hautapaadessa alimpana on lainaus Psalmista 42:2: ”Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.”
Kuvanveistäjä Eemil Halosen veistokset ilmentävät teosofien tavoittelemaa korkeampaa minää, joka kehittyy vaiheittain kohti jumaluutta. Taidehistorioitsija Liisa Lindgrenin mukaan Halosen idealistinen henkisyys toi suomalaisille hautausmaille uudenlaisen alastomuuden. Julkisessa taiteessa alastomuuteen suhtauduttiin 1900-luvun alkupuolella jännitteisesti. Miesfiguurien idealisoitu herooinen alastomuus koettiin yleensä kuitenkin ylentävänä ja liittyi ihmisen henkiseen ihanteellisuuteen.
Kuva: Titus Verhe, Halosten Museosäätiö
Filosofian kandidaatti Sulevi Manninen (1909–1936)
Runoilija Otto Mannisen (1872–1950) ja lastenkirjailija Anni Swanin (1875–1958) keskimmäinen poika, Kaarlo Otto Sulevi Manninen kuoli 26-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin vuonna 1936. Filosofian kandidaatti Sulevi Manninen oli lupaava runoilijan ja kääntäjän alku. Hän oli suomentanut Moliéren näytelmiä ja julkaissut ennen kuolemaansa esikoisrunokokoelman Levoton päivä (1936).
Runoilija Otto Manninen ja lastenkirjailija Anni Swan olivat kuvanveistäjä Eemil Halosen perheystäviä. Eemil Halonen tunsi molemmat jo ennen pariskunnan avioitumista. Anni Swanin sisko Aino oli yhtä aikaa Eemil Halosen kanssa Lappeenrannan ja Lappeen kotiteollisuuskoulussa, jossa he ystävystyivät. Eemil Halonen piti yhteyttä myös muihin Swanin sisaruksiin – ”yhdeksään mustaan joutseneen”. Runoilija Otto Manniseen Eemil Halonen tutustui viimeistään ensimmäisellä Pariisin-matkallaan 1900. Manninen ei toiminut aktiivisesti politiikassa, mutta liikkui samoissa nuorsuomalaisissa kulttuuripiireissä kuin runoilija Eino Leino, kirjailija Juhani Aho ja kuvanveistäjä Eemil Halonen.
Otto Manninen kuului suomalaisen runouden uranuurtajiin. Esikoisteoksensa hän julkaisi 33-vuotiaana vuonna 1905, ja kaiken kaikkiaan häneltä ilmestyi neljä runokokoelmaa. Manninen oli arvostettu ja ahkera runouden kääntäjä. Hän suomensi muun muassa Runebergin tuotantoa, Moliérea, Goethea ja Schilleriä sekä Euripideen Medeian ja Homeroksen Iliaan ja Odysseian. Manninen vaikutti vuodesta 1913 yliopiston suomen kielen lehtorina ja vuosina 1925–1937 professorina.
Otto Manninen ja Anni Swan avioituivat 1907. Anni Swan oli Suomessa ensimmäisiä merkittäviä lasten ja nuorten kirjailijoita. Hän suoritti ylioppilastutkinnon 1895, mikä oli tuohon aikaan vielä harvinaista tytöille. Sen jälkeen hän opiskeli jonkin aikaa humanistisia aineita Helsingin yliopistossa ja työskenteli pankissa. Anni Swan valmistui kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista 1900 ja toimi kansakoulunopettajana vuoteen 1915.
Mentyään naimisiin Anni Swan keskittyi – ajan tavan mukaisesti – perheenäidin ja kulttuurikodin emännän tehtäviin. Samalla hän kirjoitti satuja sekä lasten- ja nuorten kirjoja. Niistä muodostui alansa klassikkoja, kuten Tottisalmen perillinen, Iris rukka ja Ollin oppivuodet. Lisäksi Anni Swan toimitti lastenlehtiä: Pääskystä ja Nuorten Toveria (Sirkkaa). Hän oli myös ahkera lastenkirjallisuuden suomentaja. Yhdessä Anni Swan ja Otto Manninen suomensivat seurusteluaikanaan vuonna 1906 Lewis Carrollin Liisan seikkailut ihmemaassa.
Sijainti
Hietaniemen hautausmaaHietaniemenkatu 20, 00100 Helsinki