Kaupunginlääkäri Aarno Reposen hauta – Polvistuva äiti ja poika

Polvistuva äiti ja poika

Pronssiveistos
Eemil Halonen 1937-1939
Talvisalon hautausmaa

Kaupunginlääkäri Aarno Reposen perhehaudan muistomerkki valmistui kesäksi 1939. Kuvanveistäjä Eemil Halonen oli alkanut jo pari vuotta aiemmin luonnostella hautaveistosta Ragni Reposen kanssa käydyn keskustelun perusteella. 

Kesällä 1937 Eemil Halonen kirjoitti Ragni Reposelle ja kysyi, ”vieläkö Teidän mies-vainajanne hautapatsas on tekemättä”.  Halonen kertoi saaneensa valmiiksi veistoksen luonnoksen, josta hän uskoi tulevan ”kauniin hautapatsaan”.

Eemil Halonen lähetti Ragni Reposelle hieman myöhemmin myös kuvan veistosluonnoksesta ja ”pienen, hätäisen luonnoksen koko hautapatsaasta”. Samalla Halonen kuvasi, että veistos ”esittää sielun vapautumista aineen verhoista, poistaen ensin verhon kasvoilta, nähdäksensä valon loisteen”. 

Todennäköisesti kyse oli eri veistoksen luonnos kuin mihin lopulta päädyttiin. Eemil Halosen kuvaus voisi ehkä sopia esimerkiksi metsänhoitaja Yrjö Raunion hautaveistokseen Rukous tai kauppaneuvos Heikki Peuran haudalla olevaan Huntuun. Joka tapauksessa Eemil Halonen teki Ragni Reposelle kaksi eri luonnosta. Halonen nimittäin totesi vuonna 1939 Reposelle: ”Mahdollisesti tulen käyttämään Teille ensin ehdottamaani luonnosta johonkin työhöni.”

Reposen hautaveistos viivästyi syystä tai toisesta, vaikka Eemil Halonen aikoi jopa vierailla kesällä 1937 Savonlinnassa nähdäkseen patsaan paikan ja näin helpottaakseen taideteoksen suunnittelua. Helmikuussa 1939 kuva oli ”jo osittain pronssiin valettu, vaikkei vielä valmis”. 

Tässä vaiheessa hautakiven valinta aiheutti ongelmia. Ragni Reponen toivoi Hyvinkään mustaa graniittia, mutta sitä ei ollut saatavissa kuin ”epämääräisessä tulevaisuudessa”. Vaihtoehtona oli edullisempi Kurun musta kivi, josta Halosella ei ollut kokemusta. Hän suositteli edullisinta Vehmaan punaista graniittia, joka erottuisi ”niiden monien mustien hautakivien joukossa”.

Ragni Reposen oli vaikea luopua Hyvinkään mustasta graniitista, mutta hän päätyi saatavuusongelmien vuoksi Vehmaan punaiseen. Reponen epäili kiven kestävyyttä ja vaati veistämöltä viiden vuoden takuun halkeamien ja lohkeamien varalta. Halosen mukaan hautapatsaita oli tehty Vehmaan punaisesta graniitista vasta toistakymmentä vuotta, mutta niissä ei näkynyt mitään merkkejä kiven heikkoudesta. ”Uskon tämänkin kiven kestävän tuhansia vuosia”.

Hautaveistoksen tilaaja toivoi teokselta ainutlaatuisuuta, suuresti kaivatulle vainajalle omistettua ikuista muistomerkkiä. Esimerkiksi Ragni Reponen halusi Eemil Haloselta kirjallisen vakuutuksen, ettei tämä valmistaisi ”tätä kuvaa tai jotain sitä muistuttavaakaan” muille. Eemil Halonen vetosi taiteilijanvapauteensa ja tekijänoikeuksiinsa:

Tarkoitukseni ei ole tehdä toista samanlaista kuvaa kuin tämä hautapatsas, mutta en voi luvata, etteikö jokin kuva voisi sitä jollakin tavalla muistuttaa, sillä tavallisesti saman taiteilijan kaikki työt muistuttavat jollakin tavalla toisiansa, niin että melkoisella varmuudella voi jostakin työstä päättää, kenen tekemä se on.

Hautamuistomerkki valmistui alkukesästä 1939. Taidehistorioitsija Liisa Lindgrenin mukaan veistoksen aiheena on invokaatio: polvistunut naishahmo ja hänen sylissään oleva pieni poika ovat kohottaneet katseensa ylös kuin kutsuna tai rukouksena. Hautakiven alalaidassa on ensimmäinen lause Johanneksen evankeliumista 11:25: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä”. Jeesuksen sanat jatkuvat: ”– – joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut”. 

Ragni Reponen vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä hautaveistokseen. Eemil Halonen valatti hänelle hautapatsaan luonnoksesta pienoisveistoksen pronssiin. Hautamuistomerkin paljastamisen jälkeen Reponen kiitti sydämellisesti kuvanveistäjää ja tämän puolisoa. Rouva Alli Halonen lähetti Ragni Reposelle kirjeen, jossa hän taiteilijan puolisona myös kuvailee kuvanveistäjämiehensä näkemyksellisyyttä hautaveistosten tekijänä:

Tunnette sen siis, että olen syvästi kiinnostunut mieheni elämäntyöstä. Niin on, että on suuri onni olla sellaista työtä, sellaisia ajatuksia. Tuollaisen ikuisuusarvoja käsittelevän taideteoksen luomisen täytyy värittää ympäristönsä, täytyy kesken maailman arkipäisten asioiden aina uudestaan ja uudestaan kohottaa katseensa maasta kohti suurta tuntematonta ijäisyyttä, kohti suurta valoa ja voimanlähdettä sieltä apua kurottaakseen.

Siitä juuri olisinkin iloinen, jos tämä veistos loisi valoa siihen suruun, joka Teidät tahtoo verhota rakasta vainajaanne kaivatessanne.

Aarno Reponen (1897–1935) toimi Savonlinnan kaupunginlääkärinä vuodesta 1927 lähtien. Myös hänen puolisonsa Ragni Reponen (o.s. Nyman) oli lääketieteen lisensiaatti. 

Kuva: Eemil Halonen, Polvistuva äiti ja poika, 1937–1939, kipsi. Halosten Museosäätiö.